Pelon fysiologia

Pelko on epämiellyttävä uhan läsnäolon tunne, joka rekisteröityy koiran mantelitumakkeessa. Paitsi että pelko on tunnetila, se on myös neurobiologinen ja fysiologinen ilmiö. Pelko on koiralle alkukantainen tunnetila, joka on esiintynyt jo ennen domestikoitumisen alkuvaiheita. Sen tehtävä on ollut auttaa lajin hengissä säilymisessä. Tämän vuoksi on ollut tärkeää, että pelon voimakkuuteen ovat vaikuttaneet tunteen lisäksi neurobiologiset ja fysiologiset syyt. Luonnonvalinta on luonnossa karsinut pelottomimmat yksilöt, mutta ihmisten parissa eläminen ja sen tuoma domestikaatio on tuonut pelottommillekin yksilöille mahdollisuuden selvitä. Pelottomammat yksilöt ovat kyläkoira-aikana karsiutuneet ihmisten pariin sopivammista yksilöistä ja jääneet domestikaation ulkopuolelle. Domestikaatio ja neotenisaatiokaan eivät ole kuitenkaan onnistuneet täysin poistamaan alkuperäistä pelkoa koirasta ja se kulkee edelleen, vaikka ei aivan alkuperäisessä vahvuudessaan, koirien geeniperimässä.
 

Pelot ovat jaettavissa omiin muotoihinsa niiden syntyperän mukaan:
 

  • Pelot, jotka johtuvat yksilön syntyperäisestä ja/tai neurobiologisesta taipumuksesta.
    Ykkösluokan pelkotiloja omaava koira voi kärsiä elämänmittaisesta, kroonisesta, hyvin yleisluonteisesta pelosta jopa tuttuja asioita kohtaan reagoiden niihin ylenpalttisesti. Tämän luokan pelko voi aiheuttaa myös muutoin normaalisti toimivalla yksilöllä liioiteltuja pelkoreaktioita vieraita asioita kohtaan.

     

  • Aikaiset ja/tai sosiaalistumiskauden altistumisen alijäämästä johtuvat pelot
    Herkkyyskautena ärsykkeettömämmästi eläneet pennut ilmentävät usein uusia asioita kohtaan enemmän pelkoa kuin muut. Sosiaalistumiskautena ei olekaan tärkeintä oppia juuri autoon tai ihmisiin, vaan tottua uusien asioiden kohtaamiseen. Näin pentu osaa aikuisiälläkin kohdata uusia asioita järkevämmin suhtautuen.

     

  • Epämiellyttävillä ärsykkeillä ja-/tai rankaisuilla aikaansaadut pelot
    Normaali yksilö voi ehdollistua johon ärsykkeeseen tai rankaiseviin koulutusmetodeihin niin, että se kokee kannattavammaksi vältellä aiheeseen liittyviä asioita jatkossa. Koiralla voi myös olla kehityshäiriönä häiriintynyt oppimiskyky, jolloin koira kokee asioita suhteettomasti ja saattaa ehdollistua pelkoon muita yksilöitä helpommin.

     

Pelkoluokittelun ulkopuolelta löytyy myös pelkoa voimakkaampi, pakkomielteinen fobia. Fobia on ominaisuuksiltaan pelkoluokittelun syntyperäisestä ja/tai tai neurobiologisesta taipumuksesta vastaava, mutta voimakkaampi pelko. Fobiasta kärsivällä koiralla on yleensä geneettinen taipumus kehittää fobioita geneettisesti siihen taipumattomia helpommin. Koirien aivoissa toimivat mantelitumakkeet, (amygdalat), säilövät pelkoihin liittyviä muistoja ja toimivat pelon muistikeskuksena. Fobiassa mantelitumakkeen toiminta häiriintyy ja mantelitumake vääristelee tai liioittelee pelkotapahtumia.

Erilaisia tunnettuja fobioita koirilla ovat mm. tuntemattomien ihmisten fobia, (xenophobia), lapsiin liittyvä fobia, (pedophobia), uusiin asioihin liittyvä fobia, (neophobia) ja ulkoilmassa tai uusissa paikoissa esiintyvä phobia, (agoraphobia).
 

Pelon neurobiologia ja fysiologia – kuinka se toimii?
 

Pelon neurobiologiaa ja fysiologisia oireita on päästy tutkimaan enemmän vasta lähimmän vuosikymennen aikana. Vaikka tietoa on saatu jo paljon, ovat monet tekijät edelleen tuntemattomia. Selvää on, että pelko on tunteen lisäksi fysiologinen ilmiö. Paitsi, että pelko saa jokaisella ilmenemiskerrallaan aikaan fysiologisen reaktion, voi pitkäaikainen altistuminen pelolle aiheuttaa monia fysiologisia ongelmia ja jopa sairauden kaltaisia oireita. Neurobiologialla tarkoitetaan aivojen osiin, niiden tutkimiseen ja vaikutuksiin liittyviä osatekijöitä. Fysiologiset ominaisuudet ovat kehossa tapahtuvia muutoksia pelkoreaktion aikana.
 

Neurobiologisella puolella pelkoreaktioon liittyviä osia ovat mm. aivokuori, talamus, hypothalamus, mantelitumake ja hippokampus. Jokaisella näistä on oma tehtävänsä. Aivokuori hoitaa aistitietojen tulkitsemisen kun taas talamus päättää mihin aivokuorelta saapunut informaatio välitetään. Hypothalamus aktivoi sympaattisen hermoston. Tällä välin mantelitumake tulkitsee emootioita. Ilman mantelitumaketta koira ei tunne pelon tunnetta, joten sen vaurioitumien voi vaikuttaa pelon tuntemiseen. Hippokampus noutaa talteen säilömiään tiedostettuja muistoja.
 

Pelottavan ärsykkeen esiintyessä pelkoreaktio kulkee selkärangasta aivojen ensimmäisen tietokeskuksen kautta PAG:iin, (periaqueductal Gray of midbrain), eli keskiaivoharmaaseen. Sieltä se tieto siirtyy edelleen hypothalamukseen ja amygdalaan. Lopulta ärsykkeestä syntyy pelkotila. Keskiaivoharmaa aktivoituu ärsykkeestä. Tutkimusten mukaan keskiaivoharmaan aktivoituminen ärsykkeestä laukaisee jo pelkoreaktion, vaikka informaatio ei syystä tai toisesta siirtyisi PAG:ista eteenpäin vaurion vuoksi. Neurobiologiselta kannalta tarkemmin katsottuna selkäpuoleisen ja sivuttaissuuntaisen PAG:in aktivoiminen provosoi puolustuskäyttäytymiseen, josta saattaa seurata mm. liikkumattomuuteen jähmettymistä, tärinää, juoksentelua, hyppelyä, (esim. paimenkoirilla ärsykkeen ympärillä), sydämen tiheälyöntisyyttä tai lihassupistelua. PAG:in takimmaisten osien aktivoituminen voi saada aikaan mm. liikuntakyvyttömyyttä, uneliaisuutta ja pelon aiheuttamaa väsymyksen kaltaista tilaa. Pitkäaikainen pelko aktivoi mm. PAG:in takimmaisia osia, jolloin voimakkaasta pelosta säännöllisesti kärsivä koira voi olla unelias ja apaattinen pelkotilanteiden ulkopuolella.
 

Pelkoreaktion aikana kehoon vapautuu erilaisten asioiden vaikutuksesta mm. ACTH-hormonia, joka työskentelee adrenaliinirauhasten kanssa saaden verenkiertoon erilaisia adrenaliineja. Niiden tarkoituksena on mm. vaimentaa kipua pelottavan tilanteen alkua ja näin parantaa selviämismahdollisuuksia.
 

Neurobiologisia ja fysiologisia pelon vaikutuksia käytännössä
 

Pelko ja leikki
 

Pelon neurobiologiset ja fysiologiset tekijät voivat sulkea pois mahdollisuuksia muihin käytöksiin. Pelko esimerkiksi sulkee leikin mahdollisuuden pois. Panskepp ja collegat, (1984), totesivat aihetta tutkiessaan, että tietyt aivojen alueet eliminoivat mahdollisuuden leikkiin pelon aktivoituessa aivojen toisissa osissa. Pelkoreaktion esiintyminen usein aivojen tietyillä alueilla myös vähentää aivojen leikkiin innostavien osien toimintaa. Samaa vaikutusta leikkiin on tavattu myös aliravitsemuksesta kärsineillä koe-eläimillä. Tutkijat saivat selville, että myös vamma hypothalamuksessa muuttaa pysyvästi eläimen taipumusta leikkiin. Tutkimuksen mukaan on myös mahdollista, että hypothalamus hillitsee normaalisti aggressiivista käyttäytymistä leikin aikana, jotta aggressiivisimmilta kierroksilta vältyttäisiin rajumpien leikkien aikana. Tämä voi osaltaan selittää minkä vuoksi leikkiin ja aggressiviisuuteen liittyvät aivojen alueet eivät toimi keskenään. Todennäköisesti aggressiivisuus sijaitsee alemmassa aivojen kuorikerroksessa, jotta se säilyisi ensisijaisena käytöksenä leikin sijaan, mikäli käytökset joutuvat vastakkain.
 

Pelon pitkäaikaiset vaikutukset ja stressi
 

Koiran autonominen hermosto pyrkii homeostaasiin, joka on koiran keholle sopiva tasapainotila. Mikäli pelkovaikutukset ovat pitkäaikaisia ja keholla ei ole mahdollisuuksia päästä tasapainotilaan, sekä tunteisiin että fysiologiaan liittyvät ominaisuudet voivat muuttua tai sairastua. Jatkuvasti pelolle altistunut keho päätyy myös stressitilaan, joka tuo koiran kehoon lisää muuttuvia ominaisuuksia.

Stressi on kehon reaktio, joka syntyy erilaisista ärsykkeistä. Pelko on yksi näistä ärsykkeistä. Stressi syntyy autonomisen hermoston ja endokriinisen järjestelmän ansiosta. Stressi saa kehossa aikaan monia fysiologisia vaikutuksia riippuen yksilöstä, joiden syitä voivat olla mm stressin aiheuttama ruokahaluttomuus, jatkuvan vedenjuomisen tuomat vaikutukset, sydämen tiheälyöntisyys tai verenpaineen nousu. Oireet fysiologisesti viimekädessä ilmenevät mahdollisesti jonakin seuraavista, tai joidenkin seuraavien oireiden yhdistelmänä; yliaktiivisuutena, apaattisuutena, painon putoamisena, ripulina tai jopa sairauksilla, kuten vatsahaavojen syntymisellä. Pelon aiheuttaman stressin tuomia sairauksia voivat olla mm. erilaisten rauhasten surkastuminen, immuunitason heikentyminen tai vatsahaavat.
 

Stressireaktion toiminta
 

Stressireaktiossa hermosto aktivoi lisämunuaisen ytimen, joka johtaa adrenaliinin ja nonadrenaliinin erittymiseen vereen. Tämä fysiologinen tekijä nostaa verenpainetta ja tihentää sykettä. Sisäelimistä siirtyy verta lihaksiin jotta toimintavalmius kasvaa. Maksa alkaa purkamaan energiavarastojaan, joka nostaa veren sokeripitoisuutta. Samaan aikaan vapautuneet endorfiinit vaimentavat kipua.
 

Yksinjäämisen pelon ja eroahdistuksen fysiologia
 

Erityisen tunnettu fysiologisia vaikutuksia tuottava pelko on eroahdistus. Eroahdistuksen synty ei ole koiran sosiaalisten ominaisuuksien vuoksi varsinaisesti ihme. Tutkimuksissa on havaittu erilaisten yksinolotilanteiden lisäävän koiran stressihormonin nousua, (kortikosteroni ja kortisoli). Lisäksi on havaittu, että koiran päästessään tervehtimään kotiin saapuvaa omistajaansa, sen elimistö tuottaa tavallista suuremman määrän endorfiinia. Endorfiini on välittäjäaine, josta koira voi tulla fysiologisesti riippuvaiseksi. Koiran autonominen hermosto aktivoituu yksinjäädessä ja se kokeilee kaikki mahdollisuudet, joilla tilanne saadaan päättymään. Eroahdistuskoiran hysteriaa lisää usein fysiologisesti myös muista eroahdistuksen fysiologista vaikutuksista johtuva histamiinin vapautuminen elimistöön, joka aktivoituu endorfiinin poikkeukselliesta erityksestä. Histamiini aiheuttaa kutinaa. Eroahdistuksen tuottamat fysiologiset oireet kokonaisuudessaan voivat saada aikaan narkomaanikoiran, joka pyrkii keinolla millä hyvänsä paitsi pois pelon aiheuttajasta, myös saamaan endorgiiniannoksensa päästessään tervehtimään omaa omistajaansa. Tämänkaltaiset vahvasti fysiologisesti ilmenevät pelkotilat on tärkeää erottaa vähemmän fysiologisia muutoksia tuovista peloista koulutukselliselta kantilta, sillä niiden koulutukseen tarvitaan usein avuksi lääkitystä tukemaan käytösterapiaa. Fysiologisesti oireilevan käytöksen kouluttaminen suoraan voi olla myös täysin mahdotonta ilman lääkityksen tukea tai stressitason neutraloimista ennen harjoituksen aloittamista.
 

Ääniin liittyvien pelkojen fysiologia
 

Ääniin liittyvät pelot ovat usein biologisesti varautuneita toisin kuin ehdollisesta ärsykkeestä tai traumakokemuksesta johtuvat pelot. Biologiset taipumukset pelkoon tuovat mukanaan monia fysiologisia tekijöitä. Solujen aktivoitumisen mittaamisella tutkimuksissa on saatu selville, että siedättymiseen vaikuttavat solut voivat toisinaan lakata vastaamasta toistuvasti kuuluvaan matalatasoiseen ärsykkeeseen. Kuitenkaan sillä ei välttämättä ole tekemistä pelkoon siedättymisen, vaan enemmänkin fysiologisen tekijän kanssa. Näin koira voi taas käyttäytyä yhtä pelokkaasti kun ärsykkeen tasoa siedätyksessä lisätään. On selvinnyt myös, että neurobiologiset muutokset mm. aiemmin mainituissa tapahtumissa voivat vaikuttaa koiran kykyyn käsitellä pelkotilanteita ja tehdä koulutuksesta haastavampaa. Neurobiologisia muutoksia voi tuottaa mm. pitkään kestävä altistuminen pelolle. Fysiologisista muutoksista esimerkiksi mittaamalla kortisolin määrää virtsassa voidaan päätellä fysiologisia muutoksia koiran kehossa.
 

Tärkeimpiä vaikuttajia pelon fysiologiassa
 

Limbinen järjestelmä
 

Erinäisten rakenteiden muodostama limbinen järjestelmä on ollut koiraeläimelle tarpeellinen joskus aikoinaan. Nykypäivänä teoriaa on monessa lähteessä tutkimusten perusteella kuvattu vanhentuneeksi. Lajinkehityksellisesti aikanaan tärkeät alueet sijaitsevat isojen aivojen keski- ja etuosissa. Hypothalamus yhdessä limbisen järjestelmän kanssa muodostavat tunteita. Limbiset aivoalueet tunnetaan myös vaikutustensa vuoksi mielihyväkeskuksena. Järjestelmän tehtäviin kuuluu myös fyysisten tuntemusten yhdistäminen erilaisiin tunteisiin. Limbinen järjestelmä muodostaa lajinkehityksellisesti uudempien ja vanhempien aivokuoren osien välille välittävän rakenteen samalla ympäröidessään isojen aivojen reunaosia. Aivojen ohimolohkon sisässä oleva hippokampusalue sekä monet hermotumakkeet ja aivokuoren orbitaalinen alue kuuluvat järjestelmään.
 

Hippokampus ja hypothalamus
 

Hippokampus on tumakeryhmä. Aivokuori hippokampuksella on kolmikerroksista. Esimerkiksi ihmisillä hoitomuotona käytetty sähköhoito masennuksen hoidossa perustuu hippokampuksen stimuloimiseen ja jopa vaurioittamiseen – sen aktivoiminen sähköllä voi muuttaa tunteita.
 

Hypothalamus on neuroendokriittinen rauhanen, eli se erittää ja välittää hormoneja. Hypothalamus myös tuottaa oksitosiinia, joka tunnetaan sen mielihyvää edistävistä vaikutuksistaan. Hypothalamus muodostaa yhdessä aivolisäkkeen kanssa hormonaalisen säätelyjärjestelmän. Näin hypothalamus vaikuttaa mm. hormonien erittymisen määrään. Vaurio hypothalamuksessa voi aiheuttaa mm. stressihormonin liikaerittymistä. Toisaalta samaan aikaan kortisolia erittyy enenevissä määrin lopulta mahdollisesti jopa liikaerittymiseen asti jatkuvan liiallisen stressin alaisena. Liialliset kortikoidimäärät voivat aiheuttaa ongelmia hermoston toiminnassa. Hypothalamus on monella tapaa yhteydessä limbiseen järjestelmään. Sitä ärsyttämällä sähköllä voidaan saada aikaan samoja vaikutuksia. Ärsytyksen aiheuttama oire voi olla mielipahaa tai jotakin muuta tunnetta, riippuen ärsytyksen tapahtuma-ajasta ja ärsytetystä kohdasta. Hypothalamus voi vaikuttaa koiran pelkotiloihin mm. säätelemällä kortisolin erittymisen määrän liialliseksi, jolloin koira kärsii stressaantuneena peloista helpommin. Hypothalamuksen virheet ovat hyvin harvoin niin suuria, ettei lääke- ja koulutustuella koira voisi elää hyvin normaalia elämää.
 

Hypothalamuksen osia ovat ventromediaalitumake, lateraalihypotalamus, suprakiasmaattinen tumake, supraoptinen tumake, paraventrikulaaritumake ja posteriorinen hypotalamus. Kullakin näistä on oma tehtävänsä, joihin kuuluvat mm. hormonien säätely, näläntunteen, janon ja nesteenoton kontrolloiminen. Esimerkiksi nälkää säätelevän lateraalihypothalamuksen tuhoaminen voi johtaa ihmisillä anoreksiaan kun taas sen stimuloiminen saa aikaan ylensyöntiä. Alueiden tehtäviin kuuluvat myös elimistön kellon eli vuorokausirytmin ylläpitäminen, uni- ja valveillaoloajan säätely sekä sitä myöten myös aineenvaihdunnan ja verenpaineen säätely ja ylläpitäminen. Suprakiasmaattinen tumake sisältää myös runsaasti melatoniinireseptoireita aiemmin mainitun melatoniinin
tuottamiseksi.

 

Amygdala
 

Amygdalalla tarkoitetaan kahta mantelitumaketta, jotka muodostavat neuroniryhmät aivojen ohimolohkossa. Ne muistavat ja prosessoivat tunnereaktioita. Mantelitumakkeet myös varastoivat ja selaavat varastoimiaan muistitietoja, kuten pelkoon liittyviä kokemuksia. Niiden vaurioituminen saattaa vaikuttaa mm. säilöttyjen pelkomuistojen liioittelemiseen. Fobiassa mantelitumakkeet eivät toimi oikein. Mantelitumakeet ovat keskeinen tekijä pelon muodostumisessa, sillä pelkotapahtumat kulkevat aina näihin mantelitumakkeisiin.
 

Hermosto
 

Hermostolla on suuria vaikutuksia pelon fysiologiassa. Vauroitunut tai väärin toimiva hermosto voi vaikuttaa mihin tahansa eläimen toimintoon. Toisinaan pentu saattaa syntyä jokin hermostovaurion kanssa ja sen kokemien pelkotilojen, fyysisten oireiden tai muun hermoston aiheuttaman pahoinvoinnin korjaaminen edes lääkityksen tai koulutuksen tuella voi olla mahdotonta. Stressi voi vaikuttaa hermoston toimintaan ja stressihormoneista kortisolin ja kortikosteroidin liialliset kortikoidimäärät voivat aiheuttaa ongelmia hermoston toiminnassa. Tällöin hermosto voi tarvita lääketukea toimiakseen oikein.
 

Hermoston tärkein tehtävä on auttaa eliön sopeutumisessa. Hermoston tarkoitus on toimia säätelyjärjestelmänä tiedonvälityksessä. Se vastaanottaa informaatiota eliön sisä- ja ulkopuolelta samalla muokaten sitä. Hermosto toimii välittäjänä lähettäen tietoa kehon osista toisiin osiin. Keskushermostoon eli sentraaliseen hermostoon kuuluvat selkäydin, verkkokalvo sekä aivot. Keskushermoston lisäksi hermostoon kuuluu ääreishermosto eli periferinen hermosto. Sen osia ovat selkäytimen lisäksi aivohermot ja niiden neuronien jatkeet. Hermoston tehtävät on jaettu hermoston somaattiselle ja autonomiselle hermostolle. Somaattisen osan toiminnot ovat tahdonalaisia. Mm. sydänlihasta ja rauhasten toimintaa kontrolloiva autominen hermosto taas toimii itsekseen.
 

Tunteen kokeminen aktivoi joko sympaattisen tai parasympaattisen osan autonomisesta hermostosta. Parasympaattisen hermoston tehtävä on auttaa elimistöä palautumaan kokemuksistaan kun taas ympaattisen hermoston toiminnot kuluttavat energiavarastoja. Parasympaattinen hermosto toimii mm. ruokaa sulattaessa hidastamalla sykettä. Sympaattinen hermosto vaikuttaa esimerkiksi pelästyessä mutta sen tehtäviin kuuluvat myös arkipäiväisemmät tilanteet kuten lämpötilan säätely.

Kuinka tieto liikkuu hermostossa? – Neuroni ja sen synapsipinnat

Hermoston tuottamat hermoimpulssit liikkuvat paikasta toiseen hermoimpulsseja välittävien hermosolujen välityksellä. Hermosolut ovat tarkemmin käytännössä hermokudoksen soluja. Niiden välittämät viestit kulkeutuvat keskushermostoon joka ohjaa viestit eteenpäin.
 

Neuronin ärsykeherkkä solukalvo mahdollistaa impulssien syntymisen. Informaatio kulkee hermostossa niiden kautta. Neuronilla on kolme osaa, jotka ovat solukeskus, (sooma), hermosolun tuojahaarake eli dendriitti ja hermosolun viejähaarake eli aksoni. Näillä osilla on jokaisella oma tehtävänsä informaation vastaanottamisessa ja edelleen välittämisessä. Neuronilla kullakin on yksi viejähaarake. Sitä kautta se voi lähettää hermoimpulsseja. Moneen otteeseen haarautuva aksoni päätyy synapseihin, jotka kykeytyvät soomaan, muiden neuronien denriitteihin, toisen aksoniin tai kohdesoluun. Tieto siirtyy neuronista toiseen synapsin välityksellä. Synapsi on liitospinta kahden neuronin välillä. Tieto myös tarkoituksen mukaisesti jää siirtymättä neuronista toiseen silloin kun se on saavuttanut kohteensa, eli oikean paikan hermostossa. Neuroneissa siirtyvät ärsykkeet ovat jakautuneet kahteen osaan sen mukaan, minkälaisia vaikutuksia ne tuovat neuronille. Toiset vaikutuvat ovat neuronin toimintaa kiihdyttäviä, eli eksitoivia. Toiset puolestaan ehkäisevät eli inhiboivat.

Neuronien väliset toimintamallit voivat muuttua kokemusten kautta. Näin esimerkiksi kouluttamisella voidaan vaikuttaa neuronien kautta kulkeviin tietoihin pitkällä aikavälillä plastisiteetin kautta. Plastisiteetti, eli solun unohtuminen, tapahtuu kun dendriitti ei enää saa impulsseja. Tällöin se surkastuu. Mikäli neuronit eivät siis saa kuljetettavakseen tiettyä pelkoärsykettä pitkään aikaan, voi fysiologia toimia apuna koulutuksen ylläpitämisessä.


Elämää synapsissa
 

Neuronin ärsykkeen muoto riippuu synapsirakkoon vapautuvasta välittäjäaineesta. Dendiirtin reseptorit tunnistavat välittäjäaineet jotka sitoutuvat reseptoreihin aikaansaaden vasteen. Ionikanavien toiminta voi muuttua muuttaen solukalvon lepopotentiaalia. Eksitoiva synapsi ja negatiivinen jännite solukalvolla saavat aikaan depdarisaation. Silloin kalvojännite muuttuu hetkellisesti positiiviseksi ja vastaanottavan neuronin aktiopotentiaali vastaanottaa ja ajaa tietoa eteenpäin. Hyperpolarisaatio aiheuttaa ionikanavien välityksellä kalvojännitteen hetkellisen muuttumisen entistä negatiivisemmaksi estäen tiedon siirtymiseen eteenpäin. Hyperpolarisaatio johtuu inhiboivasta synapsista.
 

Serotoniininkin puute voi vaikuttaa pelkoon
 

Koiran kehossa liikkuu lukuisia eri hormoneja jotka voivat vaikuttaa koiran kehossa tapahtuviin fysiologisiin muutoksiin. Liian vähäinen reseptorien eli kiinnityspaikkojen määrä voi aiheuttaa kehossa pyörivät ylimääräiset hormonit. Samoin hypothalamus voi säädellä elimistöön liikaa jotakin hormonia.

Serotoniinin, (5-ht), puute vaikuttaa eläimillä mm. lisääntyvään pelkoon, impulssikontrolliin ja pakonomaisiin käytöshäiriöihin. Serotoniin tasoa voi yleensä tarkkailla mm. laadukkaalla ruokavaliolla, mutta toisinaan serotoniinin alhainen taso voi johtua jostakin fysiologisesta virheestä. Serotoniinia muodostuu esimerkiksi tryptofaanin synteesissä. Tryptofaani on serotoniinin esiaste. Tryptofaani on tärkein aminohappo ja valkuaisaine. Tryptofaani voi parantaa myös uneen ja rauhoittumiseen vaikuttavan melatoniinin tasoa. Ihmisilläkin serotoniinia käytetään myös valmisteena yhdessä tryptofaanin kanssa muutaman viikon kuurina stressiä aiheuttavan poikkeustilanteen aikana.
 

© 2018 Jenny Jalonen. Tekstin käyttäminen vain luvalla.

© 2020 Jenny Jalonen