Varo kouluttajaa!

Useimmat ammattinimikkeet ovat suojattuja. Mennessäsi lääkäriin voit olla melkolailla varma, että kyseessä on opintonsa suorittanut lääkäri jolla on osaamista työhönsä. Todennäköisyys päätyä epäammattimaiselle psykiatrille tai täysin kouluttautumattoman opettajan pariin on myöskin melko pieni. Vaikka nämäkin henkilöt koirakouluttajien tavoin työstävät erilaisia monimutkaisia ongelmanratkaisukykyä vaativia työtehtäviä  ja/tai kouluttavat ihmisiä, jostakin syystä eläinten maailmassa eläinten kouluttamiseen perustuvat ammattinimikkeet eivät ole ammattinimikesuojattuja. Poikkeuksena tietenkin eläintenkouluttajien ammattitutkintonimike sekä 2019 aloitettu eläintenkouluttajien erikoisammattitutkinto.

 

Vaikka lääkäri ja eläinkouluttaja eivät olekaan verrannollisia toisiinsa, tavallisen kuluttajan maailmassa epäilystä kouluttajan osaamisesta ei välttämättä synny sen enempää kuin lääkärinkään kohdalla. Me olemme jo tottuneet alati pienemmäksi käyvässä maailmassa osaamisen ja asiantuntijuuden nousseen huippuunsa monilla aloilla. Saamme hyvin yksityiskohtaista palvelua erikoiskahveja myyvissä kahviloissa, alusvaateliikkeissä ja monissa muissa kaupoissa, joissa emme sitä hieman aikaisemmin osanneet olettaa. Olemme tottuneet tilaamaan kotiimme putki- tai sähkömiehen kysymättä onko heillä osaamista työhönsä, josta emme itse ymmärrä yhtään mitään. Sehän siinä kai onkin, että tavallinen kuluttaja ei yleensä ymmärrä erikoisaloista juurikaan, elleivät ne satu hänen omaan ammattiryhmäänsä.

Koirakouluttajan keskivertoasiakas on koiraperhe, johon kuuluvat ihmiset eivät ymmärrä mikä koiraa vaivaa tai miten sen kanssa kannattaisi toimia. Koira kiskoo remmissä, haukkuu vastaantulijat, repii yksinollessaan seiniä tai tekee jotakin muuta ihmisen näkökulmasta epätoivottua. Jos olisi kyseessä perheen lapsi tai aikuinen, olisi paikalla jo valtava määrä erilaisia sosiaalitahoja avustamassa koulun, työn tai sosiaalitoimen kautta. Kun kyseessä on koira, monikaan ei tiedä mitä tehdä ja mistä hakea apua. Lopulta usein joku tutun tuttu mainitsee, että eläimillekin on omia kouluttajia. Jollakin hänen kaimallaan tai serkullaan on todennäköisesti yhteystiedot jollekin tällaiselle kouluttajalle. Perhe ryhtyy tuumasta toimeen, tilaa kouluttajan kotiinsa kuten monet muutkin korjauspalvelut ja jää odottamaan. Optimitilanteessa kouluttajan käynti etenee niin, että koiran perhe kouluttaa koiraa ja kouluttaja kouluttaa koiran perhettä. Valitettavasti tilanne on niin, että mikäli kouluttaja lupaa korjata koiran helposti muutamassa tunnissa ja antaa työlleen vielä takuunkin, on kouluttajan näkökulmissa ja koulutuksessa aukkoja.

Muutamaa kuukautta myöhemmin tämä samainen perhe tapaa toisen kouluttajan. Perhe on nyt tietoinen, että kouluttajia on olemassa ja osaa etsiä heitä omatoimisesti. Asiakas käyttää arviointikykyään nettisivujen tai puhelinkeskustelujen osalta. Kun toinen kouluttaja saapuu paikalle, kertoo perhe monen kouluttautuneen kouluttajan kuuleman tarinan: edellinen kouluttaja heitteli kolisevia purkkeja, kuristi koiraa ohuella hihnalla, suhisi koiralle tai tökki sitä, ajoi koiran nurkkaan tai neuvoi perhettä olemaan kiinnittämättä koiraan mitään huomiota viikkokausiin.  Ihmiset olivat ensin ajatelleet, että kuulostaapa jännittävältä, mutta eihän me tiedetä tästä mitään. Tämä kouluttajahan on kuitenkin se koiraguru. Perhe toteuttikin ohjeita ja ensin koira oli rauhoittunut, mutta sen jälkeen ongelmakäyttäytyminen oli pahentunut entisestään. Kouluttaja ehkä kertoi että keinoja pitää koventaa, tai että koira on käytöshäiriöinen ja pilalla. Koiran omistajat päättivät soittaa toiselle kouluttajalle ja sattuman kaupalla tai uusien tiedonhankintataitojensa vuoksi he olivat päätyneet tällä kertaa alan opinnot suorittaneelle kouluttajalle, joka on kuullut tämän tarinan monta kertaa. Koira on alkupistettä pahemmassa tilassa ja sen kouluttamiseen menee paljon enemmän aikaa kuin ennen psyykeelle tai fysiologialle haitallista väkivaltaa, paineistamista, pelottelua tai perheen ulkopuolelle sulkemista. Uusi kouluttaja kertoo perheelle tieteellisistä koulutusmenetelmistä ja miksi on päädytty siihen mikä tilanne on nyt. Asiakkaat ovat ihmeissään ja pahoillaan koiran puolesta – he eivät lainkaan tienneet, että kuka tahansa voi esiintyä kouluttajana! Usein he sanovat lauseen “kyllä me mietittiin välillä, että onhan tuo aika rajua”. Tärkeintä kuitenkin on, että tilanne lähtee seuraavaksi paranemaan päin.

Kouluttajan työssä tapaa myös niitä koiria, jotka eivät enää meinaa toipua kovista keinoista. Onneksi koira on hyvin sopeutuvainen eläin ja tavalla tai toisella pääsee  yleensä tilanteesta eteenpäin hyvillä, johdonmukaisilla jatkotoimenpiteillä. Aina ei kuitenkaan käy niin hyvin. Erään perheen koira oli toisen kouluttajan mukaan “liian suurella egolla varustettu”. Tämä koira ihmisen nähdessään haukkui ja pelkäsi niin paljon, että ei meinannut pysyä pystyssä. Kouluttaja oli ratkaissut tilanteen heittämällä purkin aivan koiran viereen ja haukkumisen jatkuessa aivan koiran tassuihin. Koira ei toipunut enää koskaan edes siihen tilanteeseen, jossa oli ennen purkittelua. Toisessa perheessä oli nähty kouluttaja, joka kouluttaa kaikkia koiria samalla tavalla – merkitsemällä kaiken epätoivotun käyttäytymisen huudahduksilla ja tönäisyillä. Kun koirat seisovat hiljaa rivissä epävarmoina, ne ovat hänen mukaansa kuuliaisia. Ainakin yhdellä suunnalla Suomea kiertää myös kouluttaja, joka ratsupiiskan kanssa käskee huitomaan haukkuvaa koiraa piiskalla kiveksille tai päähän. Tiedän sellaisenkin, joka on sulkenut eroahdistuneen koiran autoon ja heittänyt autoa purkilla koiran ulvoessa. Jokainen näistä henkilöistä tituleeraa itseään mm. nettisivuillaan ongelmakoirakouluttajaksi. Samoin jokainen näistä henkilöistä rikkoo Suomen eläinsuojelulainsäädännön kohtia, jotka kieltävät koiran tarpeettoman satuttamisen, pelottelun tai minkään stressin tuottamisen. Yhteistä kaikille näille kouluttajille on myös, että he uskovat usein koiran polveutuvan täsmälleen susista, toteuttavan susien laumahierarkiaa ja tarvitsevan väkivaltaisen johtajan, joka ohjaa ne paikalleen jos koira hukkaa paikkansa. Tämän he ajattelevat olen koiran parhaaksi. Kun asiaa tarkastellaan ihmisten psykologian kautta, siihen on itseasiassa lukuisia järkeenkäypiä syitä; koirat todella vastaavat rankaiuisin lopettamalla väliaikaisesti ongelmakäyttäytymisen. Se, minkälaisen muodon käyttäytyminen myöhemmin ottaa ja kuinka kauaskantoisia muita vaikutuksia pelottelulla on käyttäytymiseen, tapahtuu niin pitkällä viiveellä että kouluttajan on vaikea havainnoida seurauksia. Kyseessä on siis lähinnä hyvin surullinen ilmiö ennemmin kuin ihmisten pahuus.

 

Jos koirilta kysyttäisiin, ne tuskin sanoisivat haluavansa tulla pelotelluksi tai kaltoinkohdelluksi jotta tiedostaisivat oman pienuutensa. Nykytieteelliset koulutusmenetelmät onneksi tarjoavat meille paljon enemmän kuin nämä iänikuisen vanhat uskomukset vailla tieteellisiä perusteita. Tiede on jo nykyään niin tarjottimella, ettei aiheesta ole syytä enää edes väitellä.

Kouluttautuneiden kouluttajien onneksi nykyään on mahdollisuus tehdä käyttäytymistieteellisiä tutkimuksia. Näiden tutkimusten valossa koira on noin nelikuukautisen pentusuden kehitysasteella. Sen ikäiset nappulat eivät ole vielä oppineet yksinoloa – tai laumahierarkiaa. Koiralla ei myöskään ole ihmisen kaltaisessa mittakaavassa neokorteksia, myöhäisaivokuorta, joka mahdollistaisi koiran tekemät kostotoimenpiteet tai monimutkaisemman kieroilun. Tästä syystä ihmisen ja koiran välisen suhteen tulisi muistuttaa enemmän opastavaa kasvattajuutta kuin johtajuusteorioita.  Ehkä juuri tästä syystä nämä kouluttajat eivät ole kouluttautuneet – he ovat keksineet tavan hallita joitakin eläinyksilöitä, keksineet sille omaan juttuunsa sopivat perusteet ja ruvenneet näin toteuttamaan väkivalloin tai muilla hallitsemiskeinoilla “ongelmakoirakoulutusta”. Käyttäytymistieteelliset tutkimukset eivät heitä hetkauta – vaikka he kuitenkin käyttävät laboratorioissa samoin menetelmin tutkittuja lääkkeitä ja sitä rataa. Heillä ei ole ammattinimikettä, mutta he kyllä käyttävät muiden opintojen suorittaneiden ammattinimikkeitä ominaan. He ihan todella uskovat asiaansa, joten ei ihme, että asiakaskin uskoo. Uskoo ainakin siihen asti, että huomaa negatiivisen muutoksen koirassaan. Nämä laumahierarkiatyypit sattuvat välillä saamaan valitettavasti myös kannattajia kun kouluttajissa eikä koiran kodissa ole ketään joka osaisi lukea koiraa – aikaisemmin hihnassa rähissyt koira kulkee nyt hihnassa hiiren hiljaa pää maata kohti lerputtaen. Siitähän tuli hyvä koira! Todellisuudessa koira ei uskalla tehdä enää mitään, yrittää sulkea silmänsä sitä pelottavilta kohteilta ja patoaa stressin myötä elimistöönsä monia hyvin epäterveellisiä asioita. Lopulta koira saa vatsahaavan tai sen itsensä kannalta paremmassa tapauksessa ahdistuu täysin ja elää kuin tikittävä aikapommi. Kaikki tämä huolimatta siitä, kuinka paljon on saatavilla tietoa tieteisiin perustuvasta koulutuksesta, jonka perusteet löytyvät jo monien yliopisto-opintojen perusopinnoista. Kouluttajan elämän tulisi tieteen edistyessä olla jatkuvaa opiskelua, ja mieluiten ammattikuntansa omien opintojen lisäksi akateemisten opintojen parissa. Tämä siksi, että kouluttajien termistö ja menetelmät alkaisivat vastata entistä paremmin kasvavan alan tarpeisiin yhdistyä muihin akateemisen koulutuksen saaneisiin asiantuntijoihin ja koko alan pohjalle muodostuisivat suuremmat tutkimuskentät tuloksineen, ammatillinen suhtautuminen ja sopiva ammattietiikka.

Kouluttajalla tulee olla esitellä paperit hänen käymistään koulutuksista. Ovat paperina sitten eläintenkouluttajan tutkinto tai vaikka paljon pidempiaikainen käyttäytymisanalyytikon koulutus.  Pelkillä papereilla ei luonnollisesti päästä kovin pitkälle, mutta niiden suorittaminen Suomessa on ammattitutkinnon osalta työkseen kouluttavalle niin helppoa, että suorittamattomuus ei lupaa ammattitaidosta hyvää. Enemmän akateemisella tasolla kouluttautuneilla onkin sitten jo varaa valita, mihin kouluttajien viiteryhmiin haluaa kuulua. On huono merkki, jos kouluttaja on keksinyt huikeita menetelmiä itse, sillä ala on jo maailmanlaajuinen eikä salaisuuksia tai ihmekeksintöjä joita muut eivät käytä, tulisi harjoitustavoissa olla. Kouluttajan kuuluu olla suorittanut ihan oikeita opintoviikkoja ammattiinsa oppimiseksi. Parasta on, että hän työskentelee muiden kouluttajien kanssa tavalla tai toisella. Hän ei neuvo sinua näkemättä koiran käyttäytymistä, eikä ainakaan käyttämään väkivaltaa ja pelottelua tai välineitä, kuten sitruuna- tai kuristuspantaa. Hän varaa aikaa käyttäytymisen tarkkailemiseen useissa eri tilanteissa ja ajankohdissa.

Löydät ammattikouluttajat erilaisista tieteellisistä koulutuksista kertovista artikkeleista ja tapahtumista. Heitä kutsutaan usein eläintenkouluttajiksi. Kolinapurkittelijat vailla parempaa negatiivista sanottavaa kutsuvat heitä kukkahattutädeiksi, jonka vuoksi he sitä usein mielellään ovatkin – suurella ylpeydellä.

© 2018 Jenny Jalonen. Tekstin käyttäminen vain luvalla.

© 2020 Jenny Jalonen